Heinäkuun lopussa saimme mieluisan yllätyksen Erotuomarivaliokunnan suunnalta. Sähköpostiin oli tullut kutsu saapua Eerikkilän urheiluopistolle 7. – 10. elokuuta P90 Pohjola Cupiin erotuomariksi. Kyseessä oli viikonloppu, jolloin maamme n. 100 ikäryhmänsä parasta junioripelaajaa leireilisi Eerikkilässä salibandyn merkeissä. Tuolla pelaajat antavat näyttöjä ja taistelevat paikastaan päästä edustamaan Suomea kevään -09 MM-turnauksessa, joka pelataan Turussa. Tuomareille Eerikkilän viikonloppu tarjosi loistavaa koulutusta sekä hienoja kokemuksia lajin parissa.
Mukaan tapahtumaan oli kutsuttu pelaajia ympäri Suomen. Aiemmin oli järjestetty karsintoja, joista nykyiset n. 100 pelaajaa oli kutsuttu. Erotuomareita mukaan kutsuttiin kaikkiaan kahdeksan.
TASE:sta kutsun Eerikkilään sai Kari Koskenmäki sekä Kimmo Olkkola. Kutsua edelsi alueen erotuomarivastaavan suositus sekä esitys. Varmasti valintaan vaikutti myös paikkakuntavastaavan suositus. Iso kiitos molemmille!
Ohjelma Eerikkilässä alkoi torstaina lounaan merkeissä. Alkupalaverit, koulutusta sekä sääntökoe oli vuorossa iltapäivän osiossa. Illan aikana pelattiin jo ensimmäiset pelit ja niin pelaajat kuin tuomaritkin pääsivät heti ensimmäisenä päivänä tositoimiin. Päivän virallinen ohjelma päätettiin iltapalaveriin.
Perjantaina suoritettiin juoksutestit. Ohjelmassa oli myös luokkahuoneessa tapahtuvaa koulutusta sekä iltapalaveri. Näiden välissä tietty taas pelattiin ja tuomaroitiin.
Lauantaina ei varsinaista luokkahuoneessa tapahtuvaa koulutusta järjestetty. Pelejä pelattiin ja tuomaroitiin tiiviisti koko päivä. Tuomareitten päivää täydensi kuten aiempinakin päivinä toisten tuomareitten tarkkaileminen ja kuvaaminen otteluissa. Tuttuun tapaan illalla kokoonnuttiin iltapalaveriin, jossa päivän tapahtumia käytiin lävitse.
Vielä sunnuntaina pelattiin ja tuomaroitiin. Sunnuntaille oli varattu myös koulutusta luokkahuoneessa. Ohjelma päättyi loppupalaveriin sunnuntaina klo 16.30. Takana oli neljä tiivistä, antoisaa ja kehittävää päivää Eerikkilässä salibandyn parissa.
Luokkahuoneessa käydyissä koulutuksissa keskityimme pitkälti johtajuuteen/pelinjohtamiseen. Myös liikkumisesta, proaktiivisuudesta (ennaltaehkäisy) sekä ns. hyväksymistasosta saatiin mielenkiintoista opetusta, vaikkakin ikuinen ongelma, aika rajoitti koulutusta. Mielenkiintoinen oli ja kannustava oli oppitunti myös aiheesta ”brändi”. Jokaiselle tuomarilla on oma brändinsä, vahvuutensa, jota tulisi pyrkiä yhä kehittämään.
Johtajuudessa korostettiin vuorovaikutus- sekä viestintätaitoja. Joillakin johtajan karismaa on luonnostaan enemmän toisilla vähemmän, mutta paljon tuota johtajuutta myös voidaan harjoittaa. Ottelutarkkailuissa kiinnitettiinkin paljon huomiota juuri johtajuuteen, äänenkäyttöön, tilanteissa opastamiseen, mutta myös ns. non-verbaaliseen viestintään eli kehonkieleen, ilmeisiin, eleisiin sekä asentoihin. Korostaa haluttiin myös positiivista ilmettä.
Viikonvaihteen aikana käytiin myös jokaisen tuomarin osalta ns. kehityskeskustelut. Näissä keskusteluissa tuomari kävi kahdenkeskisen keskustelut omasta tuomariurastaan sekä tulevaisuudestaan lajin parissa kouluttajan kanssa. Tuossa keskustelun yhteydessä käytiin läpi myös ennakkotehtävänä saatu swot-analyysi. Siinä jokaisen tuomarin tuli miettiä omia vahvuuksiaan, mahdollisuuksiaan, heikkouksiaan sekä uhkiaan.
Tuomareitten koulutuksista sekä tarkkailuista vastasivat Pietarsaarelaiset Klaus Koskela sekä Ronny Brännbacka. Lyhyen koulutuksen ja esitelmän poikien maajoukkuetoiminnasta kävi pitämässä nuorten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Eriksson.
Eerikkilän reissu oli sitä, mitä harrastukset parhaimmillaan tarjoaa. Hienoja kokemuksia ja muistoja sekä uusia tuttavuuksia lajin parista. Tuomariuraa ajatellen viikonvaihde tarjosi paljon uusia eväitä.
Oli etuoikeus saada olla mukana kyseisessä tapahtumassa. Kiitos Klaus Koskelalle sekä Ronny Brännbackalle hyvästä koulutuksesta. Kiitos niille henkilöille, jotka olivat myötävaikuttamassa siihen, että saimme kutsun ko. tapahtumaan. Totuus on se, että suurimmat koulutukset olemme saaneet tuomari-kollegoiltamme aiempien vuosien aikana eli kiitos Tasen tuomareille.
Hyviä vihellyksiä sekä tsemppiä kaikille tuomareille tulevalle kaudelle.
Miikalla ja minulla oli kunnia päästä erotuomarivaihdossa viheltämään kaksi Tsekin liigan ottelua 6-7.10. kuluvaa vuotta. Aamu-unisena ihmisenä sängystä nousu lauantaiaamuna tapahtui yllättävänkin nopeasti vaikka kello näytti vasta puolta viittä. Aamupalan jälkeen vaatteet ylle ja suunta kohti Kangasalan provinssia hakemaan Miikka kyytiin. Yllättävää kyllä, miestä ei tarvinnut pahemmin odottaa.. Matka lentokentälle sujui pohtien millaisia pelejä oli tulossa.
Prahassa meitä oli kentällä vastassa isäntämme Marek Sustacek, joka hoiti tehtävänsä erinomaisesti. Marek on itsekin tuomari ja töissä Tsekin salibandyliitossa. Ensimmäiseksi Marek vei meidät hotelliimme, joka oli sinänsä mielenkiintoinen kokemus. Hotelli oli nimittäin laiva, joka oli ankkuroitu Prahan läpi virtaavan Vltava-joen rannalle. Hotelli oli oikein siisti ja viihtyisä ja sitä voi kyllä suositella jos Prahassa yöpyy..
Hotelli veden päällä.
Molemmat ottelumme pelattiin Prahassa ja lauantain pelinä oli SSK Future – FBC Liberec. Future pelaa ottelunsa uudenkarhean koulun liikuntasalissa Prahan laitamilla. Matka hotellilta pelipaikalle kesti melkein tunnin, joten samalla saimme pienimuotoisen kiertoajelun kaupungista. Koulun salissa oli erinomainen kenttä, jossa alustana matto. Katsomotilat olivat pienet, mutta vajaat kolmesataa henkeä peliä oli ahtautunut katsomoon. Futuren juniorijoukkueen pelaajat pitivät rumpujensa kanssa tunnelmaa yllä katsomossa.
SSK Future - FBC Liberek.
Itse pelissä ei tapahtunut mitään ihmeellisyyksiä. Vaikka Future olikin alkukauden yllättäjä ja sarjan kärkipäässä, peli vastasi tasoltaan Suomen ykkösdivaria. Pojat kyllä pelasivat sata lasissa, mutta tietynlainen tunnetila puuttui kokonaan.. Ottelun alussa pikkuisen jännitti, mutta parin pelatun minuutin jälkeen se unohtui. Tunnetta oli sen sijaan Liberecin vaihtoaitiossa yllin kyllin, joukkueen valmentaja toi meille kovasti mieleen erään hyvin tuntemamme tamperelaisen valmentajan… Ottelusta selvisimme mielestämme hyvin ja samaa mieltä oli tarkkailijamme Petr Seda. Ainoa ”ongelma” oli toimitsijatyttöjen huono englanninkielen taito. Numerot 1-10 kyllä osattiin, mutta sitten tulikin jo vaikeuksia.. Mutta, hyvin yhteistyömme kuitenkin toimi.
Tsekin liigassa ei tasapelejä tunneta ja varsinaisen peliajan jälkeen ottelu oli tasan, joten pääsimme vielä todistamaan rangaistuslaukauskilpailua. Rankkarit vedettiin kolmella pelaajalla ja Liberec harjasi homman kotiin. Voitto oli pojille ilmeisen tärkeä, sen verran iloiset olivat ilmeet ottelun ratkettua.
Ennen meidän peliämme hallissa pelattiin junioripelejä ja meillä oli tilaisuus jutella hieman paikallisten tuomareiden kanssa. Poikia nauratti kovasti kun esittelimme tuomaripaitojamme ja varsinkin sitä poliisikoulun mainosta… Peleissä meillä oli kuitenkin Tsekin liigan paidat päällä.
Miikka ja Tommi valmiina pelille.
Sunnuntain peli alkoi klo 17.00, joten meillä oli hyvää aikaa tutustua kaupunkiin. Aamulla teimme pienen kävelylenkin joenvartta pitkin ja päivällä Marek esitteli meille Prahan nähtävyyksiä, kuten Kaarlen sillan ja Prahan linnan. Itse en ole aikaisemmin Prahassa käynytkään, joten ainakin minulle kierros oli antoisa. Lisäksi matkustimme pummilla raitiovaunussa, olo oli kuin pikkupoikana omenavarkaissa.
Sunnuntain pelistä Tatran Stresovice – Pepino Ostrava oli Marekin mukaan tulossa kova ottelu, viime kauden finalistien kohtaaminen. Hän kertoi, että liigassa on kaudella kaksi hyvää peliä, silloin kun nämä joukkueet kohtaavat. Tatranin halli oli vanha remontin tarpeessa oleva rakennus. Kenttä oli kuitenkin jälleen erinomainen, matto oli uusittu vain vähän aikaa sitten.
Ottelu olikin sitä, mitä Marek puhui. Tunnetta riitti ja näki heti, että joukkueet olivat toistensa ”verivihollisia”. Tasollisesti ottelu olikin lauantain peliä parempi, se vastasi keskiverto ottelua kotimaisessa liigassa. Kaksi erää mentiin Pepinon tahtiin ja viimeisen erän alkaessa Pepino johtikin kolmella maalilla. Kolmannessa erässä Tatran runnoi väkisin rinnalle ja ohi. Tasatilanteessa Pepinon pelaajilla alkoi pikkuisen kantti pettää ja parilla pelaajalla olikin vaikeuksia pitää kasetti kasassa. Viimeiselle minuutille saatiin sopivasti dramatiikkaa kun pallo pyöri Tatranin maaliviivalla. Tiukkojen vaiheiden jälkeen kuitenkin voitto kotijoukkueelle. Ottelun jälkeen meillä oli mukava keskustelu tarkkailijamme Radek Horan kanssa.
Miikka ja Marek Prahan linnan muurilla.
Pelin jälkeen Marek toi meidät takaisin hotellille ja kävimme kaupungilla syömässä erinomaiset pihvit. Maanantaina olikin sitten kotimatkan aika. Prahan kentällä joimme elämämme kalleimmat kahvikupilliset. Kuppi kahvia, vieläpä erittäin pieni sellainen, maksoi melkein neljä euroa!!!
Matkalta saimme arvokasta oppia ja positiivisia kokemuksia erotuomariurallemme. Tällaiset erotuomarivaihdot antavat uusia näkökulmia ja ajatuksia varmasti kaikille osapuolille. Toivomme tällaisen yhteistyön eri maiden liittojen välillä jatkuvan tulevaisuudessakin. Tahdomme kiittää Suomen Salibandyliittoa ja erotuomarivaliokuntaa saamastamme tilaisuudesta sekä vielä Tsekin salibandyliittoa ja erityisesti Marek Sustacekia erinomaisesti hoidetuista järjestelyistä.
Monesti (ainakin uudet) tuomarit kysyvät, että miten sinne ensimmäiselle tuomarointimatkalle nyt sitten pitäisi varustautua ja mitä siellä tapahtuu... Weppitiimin pyynnöstä koostin pienen tarinan hyvin tyypillisestä pelimatkasta, joka tällä kertaa suuntautui kauas Luoteis-Pirkanmaalle, Parkanoon. Edessä oli tiivis päivä C-poikien turnausotteluja.
Lähtökohta: Meillä Tampereen kerhossa on kummallinen tilanne. Täällä ei ole "ihan pakko" lähteä maakuntiin viheltämään, ellet nyt välttämättä halua. Monet savolaiset tai lappilaiset kollegat varmaan hieraisevat silmiään: Sillä suunnalla asiat ovat varmasti jotain toista...
Itse olen todella kokenut maakuntamatkailija (myös tuomarina) ja nämä reissut ovat jo rutiinia. Voisin jo aivan hyvin sanoa, että tämä on jo nähty... vaan en sano, sillä maakunnissa on mukava käydä aina toisinaan. Asettelijakin sen taitaa tietää... ehkä tästäkin syystä erotuomariasettelija Petri Suhonen oli toimittanut listan, jonka mukaan 18.11. Parkanossa pelattaviin C-poikien peleihin lähti seuraavat tuomarit: Lepola (allekirjoittanut), Karjalainen K. ja Hokkanen.
Viimeksi mainittu heitti pyyhkeen kehään jo alkuvaiheessa, ilman sen suurempia perusteluja ja niinpä vahvistusta haettiin Parkanon "laajasta" tuomarikaartista, josta tavoitettiin tuomari nimeltä Jyrki Järventausta.
Matkaohjelma lyötiin lukkoon vasta perjantai-iltapäivänä. Sen mukaan Lepola lähtisi ajamaan Kangasalta ja koppaisi kyytiin Karjalaisen yhdeksän jälkeen aamulla. Parkanon oma poika, Jyrki Järventausta, tulisi luonnollisesti suoraan hallille, hyvissä ajoin ennen aamupäivä yhtätoista.
Valmistelut: Maakuntiin on tuomarinkin hieno lähteä kun valmistelut on tehty hyvin. Edeltävänä iltana tein tuomarimaksujen kuitit ja pakkailin jo hieman varusteita laukkuun. Hieno yllätys oli löytää edellisviikonlopulta kassiin jääneet tuomarisukat... onneksi varasukkia on kaappi täynnä.
Hyvin suuri osa valmisteluja on eväät, sillä päivästä tulisi pitkä. Paistoin illalla ison pakastepizzan ja laitoin sen folioon. Aina se Saarioisten roiskeläpät hakkaisi. Kyytipojaksi otin banaanin ja pullon mehua.
Vietin rauhallisen koti-illan hoilottaen Tartu Mikkiin -ohjelman biisejä... ja menin jopa ajoissa nukkumaan.
Lauantai
Klo 7:00 Herätyskello on armoton. Onneksi olen vähintäänkin loistava heräämään, enkä jää pyörimään sänkyyn. Siltikin nouseminen oli tavallista vaikeampaa pitkän työviikon uuvuttamana. Hommaa ei helpottanut pieni flunssanpoikanen ja kipeä kurkku. Ei myöskään ollut helppoa katsoa kun tyttöystävä jäi vielä rauhassa nukkumaan. Onneksi tänä aamuna ei sentään tarvinnut viedä koiria lenkille, tosin niillekin piti järjestää aamusafkat, jne.
Sitten olikin jo aikaa itselle. Tuhti aamupala eli pari palaa ruisleipää ja kaksi isoa kahvikuppia. Väsymys iski jälleen ja leivät eivät menneet alas suosiolla. Tapoihini kuuluu myös tarkistaa yön NHL tulokset teksti-tv:ltä mutta juuri muuta iloa tv:stä ei lauantaiaamuisin (tähän aikaan) olekaan. Olin hiljaa tyytyväinen, etten katsellutkaan yön suoraa lähetystä NHL pelistä... vaikka mieli teki. Olisin varmaan kuollut väsymyksestä.
Klo 8:00 Pakkailin loputkin varusteet kassiin. Mukana kulkee päivästä riippumatta varakengät, varapillit, varashortsit ja kolme erilaista tuomaripaitaa. Lisäksi kassista löytyy vaihtorahaa, teippiä, sääntönivaskat, pari mittaa ja juomapullo. Nyt kun edessä olisi pitempi päivä, pakkasin mukaan myös pyyhkeen, vaihtovaatteita ja ylimääräiset tuomarisukat. Kaikille olisi käyttöä. Sitten jatkoin kahvin juomista ja tarkistin vielä kertaalleen, ihan varmuuden vuoksi, päivän tuomariasettelun ja sähköpostini. Aikataulu piti edelleen: Kolmen tunnin päästä alkaisi ensimmäinen peli reilun sadan kilometrin päässä kotoa.
Klo 8:50 Työnsin koirat takaisin makuuhuoneeseen. Eivät ne ymmärrä mihin taas lähden. Saalistamaan tai jotain. Sitten kurkistin autokatokseen, ja totesin, että tyttöystävän auto oli omani edessä... ei siinä sitten muuta kuin "lainapeli" alle. Voisihan sitä vähän tankata... Totesin, että ompa masentavan harmaa, vesisateinen aamu jälleen kerran. Ulkona ei ristinsielua mutta meikäpoika lähtee taas. Tässä vaiheessa oli ruhtinaalliset 20 minuuttia aikaa ehtiä Kangasalta Tampereen keskustan tuntumaan, Iidesrantaan (n. 11km), josta kyytiin piti siis poimia Kari Karjalainen.
Klo 9:12 Liikennettä ei ollut nimeksikään. Keräsin silti jokaisen punaisen valon mitä matkan varrella oli. Siitä huolimatta ehdin Iidesrantaan mainitussa ajassa. Karia ei näkynyt vielä missään. Oli siis aikaa heivata lämmin toppatakki takapenkille. Muutama minuutti myöhemmin suuntasimmekin auton keulan kohti Vaasantietä... sadan kilometrin ralli kohti Parkanoa alkoi. Turnauksen alkuun 1h 40min. Matkalla ehdittiin pohtia kaikki isot ja pienet asiat, moneen kertaan.
Klo 10:23 Liikenne oli edelleen hyvin vähäistä. Citroen C3 kiisi matkan n. tunnissa. Parkanon urheilutalon pihaan pysäköitiin hyvissä ajoin. Ei muuta kuin katsastamaan, itselleni hyvinkin tuttu, urheilupyhättö. Tuttuun tapaan vastassa olivat jo järjestävän seuran puuhamiehet: Sami Ahola ja Arto Vehkapuru. Tavarat vieläkin tutumpaan "toimistoon" jonka perälle on rakennettu kotoisa vaihtokoppi. Hetken kuluttua myös Järventaustan Jyrki, paikallinen pitkä mies, tupsahti ovesta sisään joten tarvittava jengi oli koossa.
Klo 10:40 Ensimmäisen ottelun joukkueet olivat olleet paikalla jo ennen meitä. Sen verran levottomina kävivät, että sovimme aikaistavamme pelin alkua vartilla, koska se sopi ihan jokaiselle paikallaolijalle. Päätös oli hyvä jo senkin kannalta, että näin saisimme loppu päivän aikataulun pitämään edes jotenkin. Ensimmäisessä pelissä tulessa olivat Karjalainen & Järventausta joten minulle tuli heti kärkeen odotteluvuoro.
Maakunnissa osaavat totta vie järjestää pelitapahtumia: Poppi soi ja kuulutuksetkin on järjestetty. Toimitsijat ovat paikalla ennen tuomareita eikä koko päivän aikana ole mitään valittamista. Monen tamperelaisenkin seuran sopisi ottavan mallia. Pisteet tällä kertaa Kihniön Urheilijoille!
Klo 11:50 Ensimmäinen oma peli, pariksi jää Järventausta. Peli oli vauhdikas C-poikien matsi SC Blues - FCV. Kotijoukkueen valmentaja kävi heti hermoille, joskaan ei omakaan suoritus ollut ihan niin laadukasta kuin pitäisi. Skarppasin hieman, väkisin. Tunnin odottelu pitkän automatkan jälkeen ei tehnyt hyvää. Kotijoukkueen penkiltä kuului yhä sitä sun tätä. Kävelin ohi ja tokaisin "Nyt turpa kiinni". En ole ylpeä kommentista, mutta se tehosi... kunnes painoin kapteenille jäähyn estämisestä (ja täysin aiheesta).
Jossain vaiheessa toista erää kotijoukkueen penkiltä kuului, valmentajan äänellä, rohkaiseva kommentti "Kauden paskimmat tuomarit!". Vilkaisin penkkiä kohti ja siellähän valmentaja oli kädet levällään "en se mää ollu joka huusi." Etpä varmaan! Ihme kyllä, touhu rauhoittui ilman isompia toimenpiteitä. Loppupeli (ja koko turnaus)oli jo viihdyttävää salibandya. En vaan ymmärrä miksi se on joillekin niin vaikeaa... se kun on vaan ihan kylmä fakta, että tuomaria ei kannata nähdä vihollisena. Ihan vinkiksi sinne Jyväskyläänkin.
Matsi saatiin siis pelattua ja kotijoukkue korjasi voiton. Sitten uutta putkeen Karjalaisen kanssa. Ja sitten ansaittu tauko.
Klo 14:00 Kaksi matsia olin rykäissyt. Tauon aika. Kotoisassa toimistokopissa maistui viime iltana paistamani salami-kinkkupizza. Vaihdoin paidan ja sukat. Olo koheni. Vielä kuppi kahvia ja sitten taas kehiin parin pelin ajaksi.
Klo 17:00 Omat pelit (4 kpl) takana. Ei käynyt kateeksi Karjalaista tai Järventaustaa, jotka vetivät päivän viidennen pelinsä. Olimme onnistuneet säilyttämään aikataulun, kiitos ensimmäisen matsin aloituksen. Hommaa helpotti myös se, että YPa hävisi molemmat pelinsä tyylipuhtaasti 12 maalin eroilla ja saimme aikataulua kiinni entisestään. Vaihdoin joutessani vaatteet ja söin loput eväät. Sitten vain odottelin päivän viimeisen ottelun päättymistä.
Klo 18:05 Halli oli vaimennut. Otin pöytäkirjat mukaan jotta vastuujoukkueen ei tarvitse niitä lähetellä postitse. Ahola ja Vehkapuru toivottelivat hyvät kotimatkat ja pitemmittä puheitta Citroen käyntiin ja kotimatka alkoi. Totesin Karille, että kaupassa ei ehdi enää käydä. Koko päivä oli kulunut sisätiloissa.
Ulkona oli todella pimeää ja sateista. Valtatietä ajellessa sumu yltyi ja hyvä kun edessä ajavan perävalot näki. Olimme fyysisesti ihan kuitteja, mutta henkisesti huumorimielellä. Tieto siitä, että kohta pääsisi kotiin syömään kunnolla, rauhoittaa. Kotimatkalla kerrattiin kauden tapahtumia ja tavoitteita. Samalla ihmeteltiin miksei matkapelit enää kelpaa tuomareille. Kyllähän päivä oli pitkä mutta ihan mukava kokemus jälleen kerran.
Klo 19:25 Kotimatka ei edennyt ihan niin nopeaan kuin aamusella. Jätin Karin kotiovensa eteen ja suuntasin kohti rakasta Kangasalaa.
Reilu 12 tuntia herätyksen jälkeen olin jälleen kotona. Valot paloivat mutta paikalla ei ollut ketään. Onneksi ruokaa löytyi hellalta. Ahmin juustopastan ja oikaisin sohvalle... sitten muu kotiväki saapui iltalenkiltä. Nukahdin sohvalle melko tasan puoli yhdeksän.
Sen pituinen reissu. Aamulla pelit jatkuivat heti kymmeneltä. Onneksi tällä kertaa kymmenen minuutin matkan päässä Kaukajärvellä...
Sitten se kaikkien odottama kysymys: Suosittelenko vastaavia pelimatkoja muille tuomareille? KYLLÄ. Tervemenoa!
Joku otti esiin tarkkailun ja sen arvioimisen numeerisesti. Mistähän kulmasta tätä nyt lähtisi puimaan...hmmm...?
Kyllä tuo Pyynikin (Huom! tamperelaisille tuttavallisemmin Pynzä) "kylpyamme" tuo oman vaikeusmomenttinsa erotuomarin työskentelyyn liigaottelussa. Osa-alueita on monia; pieni kenttä, vaaralliset reuna-alueet, maalilaulu missä vihelletään, fanaattinen (?) kotiyleisö, yms.
Suurin vaikeustekijä on kuitenkin pieni kenttä. Verrataan sitä vaikkapa Ahvenanmaan tai Jyväskylän kenttiin: Kokoeroa on jopa 260 m². Noilla neliöillä rakentaisi jo mukavan omakotitalon. Näin ollen on luonnollista että pienellä kentällä sattuu ja tapahtuu huomattavasti enemmän kuin jossain "lentokentällä". Pienellä kentällä erotuomarin on oltava joka hetki skarppina ja hereillä, sillä kontakteja ja muita tilanteita tulee yhtenä……juttuna.
Yksi vaikeuttava tekijä on myös pelaajien ja joukkueiden suhtautuminen toisiinsa. Välillä näyttää siltä että yksi erittäin tärkeä osa-alue, "vastustajan kunnioittaminen", on jäänyt pukukoppiin. Ikävä kyllä samankaltaista käyttäytymistä on havaittavissa myös erotuomareita kohtaan, sarjatasoon tai lajiin katsomatta!
Varsinaisista tarkkailulukemista sen verran, että itse en ole havainnut mitään oleellisia "notkahduksia" ainakaan numeroiden valossa viheltäessäni Pynzällä. Kiivaan ottelun läpivieminen onnistuneesti vaatii aina hieman onnea ja sopusuhtaisen parin, jonka tekemisiin voit luottaa.
Paras palaute ottelusta löytyy itseltäni kuitenkin omasta päästä. Tiedän itse parhaiten milloin matsi on mennyt "puikkoihin" tai että milloin "mopo on karannut käsistä" (hesalainen sananparsi). Toisin sanoen en välitä tuumaakaan siitä, mikä numero on kupongissa: ITSE SEN TIEDÄT !
Niin, ja ainahan voit myös koittaa legendaarista kahvitemppua ennen ottelua välttääksesi numeerisen katastrofin tarkkailukupongissasi. Sen teet tarjoamalla tarkkailijalle kupin haaleaa ja laihaa kostariikkaa kuivan rusinapullan kera...
Eli summa summarum; Paras vihellyssuoritus kotiutuu tasapainoisen, otteluun osallistuvien tahojen "symbioosin" myötä.
Loppujen lopuksi Innasta lainatakseni; "- Parhaat tuomarit löytyvät aina yleisön joukosta".
Niin sanotuissa pääsarjoissa on jo pari vuotta pyritty antamaan tilaa REHDILLE kamppailulle pallontavoittelutilanteissa. Siellä homma toimii jo joten kuten, mutta on turhauttavaa, kun alasarjoissa ei ymmärretä eroa reilun kamppailun ja virheen välillä.
Jos keskikentällä kaksi peluria iskee palloon olkapäät vastakkain ja toinen kaatuu, nousee mahdoton mökä. Sen lisäksi tilanteen hävinnyt alkaa aina etsiä kostonpaikkaa. Pitäisikö muka tuomarina keksiä syyllinen, vaikka virhettä ei tapahdu. Alasarjoissa tuomarien täytyisi ilmeisesti keskeyttää peli muutamaksi minuutiksi joka erässä ja antaa lyhyt luento säännöistä ja tulkinnoista. Tai sitten osa tuomareista viheltää oletettuja virheitä. Mielestäni alasarjojen pelurit esim. jatkuvasti ajavat itse pallon kera vastustajan mailoihin yrittäessään läpi väleistä, joita Tähkäkin välttäisi ja kun pallo on menetetty (ilman virhettä), haetaan apu tuomarilta.
Muita alasarjojen tyypillisiä piirteitä ovat:
1) "Hyppy !" -vaikka pelaaja vain venyttäytyy tai toinen jalka on vielä maassa.
2) "Pelaa maasta !" -aina kun joku liukastuu.
3) "Käsi !" -aina kun pallo ammutaan käteen.
4) "Päällä pelaaminen !" -vaikka pelaaja saisi sen pallon takaraivoonsa.
5)"Jalkasyöttö !" -kun laukaus osuu pelaajan jalkaan ja menee omille.
6) "Takaapäin !" -> missä kielletään pallon riisto takaapäin? Pitäisikö vastustajan muka juosta ohi, tehdä täyskäännös ja vasta sitten alkaa pallonriisto.
7) "Mailaanlyönti !" -kun pelaaja itse vie palloa suoraan vastustajien mailoihin (suurin osa tilanteista on juuri näitä).
Jne.jne.
Jos jokainen alasarjajoukkue velvoitettaisiin lähettämään esim. kapteeni tai joku et-kurssille, saataisiin puolet turhista kitinöistä pois ja voitaisiin pelata enemmän.
Omantunnon kysymys kolleegoille; tuleeko vihellettyä alasarjoissa ns. "varmuuden vuoksi" vapareita, jotta ottelu ei pääsisi "lämpöiseksi". Ihmettelen vain, kun alasarjojen pelaajien tuntemus sääntötulkinnoista ei ole edistynyt pariin vuoteen.
Nyt on sitten nähty, miten Svean pojat pelaavat innebandyä.Kävimme Innasen kanssa tuomitsemassa Tukholmassa ottelun Ballrog-IBK Dalen (Uumajasta) sekä Västeråsissa ottelun Västerås-Tendens/Piteå.
Mainittakoon, että Piteån porukan pelireissun pituus yhteen suuntaan oli 1075 km. Koitan tässä kirjoituksessa välittää kokemuksiamme ja kertoa myös sitä, mitä palautetta saimme sekä joukkueilta että erityisesti kansainvälisen salibandyliiton tarkkailijalta Göran Norrbergilta, hän tarkkaili molemmat ottelut.
Selkein ero suomalaisen ja ruotsalaisen huippusalibandyn välillä on, että pelaajien keskinäistä nahistelua, nokkapokkailua tai jälkitilanteiden huitomisia ja tönimisiä ei esiintynyt lainkaan. Vaikka kaverit törmäsivät kovaakin toisiinsa ja keräilivät varusteitaan, ei kumpikaan yrittänyt "rokottaa" takaisin. Suomessahan iso osa energiasta kuluu pallottomien seuraamiseen, koska halua "matsaamiseen" on. Pelaajat haluavat myös pelata paljon fyysisemmin ja ottaa kontaktia ja tämä piti sallia. Mutta eivät pelaajat sitten kyllä itkeneetkään, eivätkä valmentajat valittaneet, "että kentällähän sai tehdä mitä tahansa". Se kuului peliin siellä. Toisaalta hallit olivat sellaisia, että kentät olivat suuria ja "turva-alueita" löytyi laidan takaa, joten loukkaantumisriskiä ei ollut.
Ruotsissa ottelun jälkeen erotuomarit seuraavat kättelyseremoniat ja poistuvat sen jälkeen välittömästi pukuhuoneeseen. Ottelupöytäkirja tuodaan sitten sinne allekirjoitettavaksi. Kukaan ei saa tulla tuomarien pukuhuoneeseen ennenkuin 15 min. rauhoittumisaika on kulunut. Sitten esim. valmentajat voivat tulla tapaamaan tuomareita. Mikäli kapteenit eivät kättele tuomareita, tästä raportoidaan ottelupöytäkirjan välityksellä liitolle. Näitä voisi kokeilla Suomessakin, sillä hyödyt ovat ilmeiset. Ruotsissa erotuomaritarkkailussa tärkein teema vaikutti olevan "toleranssi". Suomessa me puhumme "jäähynantokynnyksestä". Mistä tilanteista annetaan jäähy, mistä ei ? Tämä liittyy pelin kovuuteen,kontakteihin, mutta myös pelin luistavuuteen (ei paljon katkoja) ja sitä kautta sen näyttävyyteen ja viihdearvoon katsojille.
Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että suomalaisilla tuomareilla verrattuna naapuriin taitaa olla liian alhainen toleranssi. Eli siis annamme jäähyjä liikaa tilanteista, joissa on kovakin kamppailu, mutta pyrkimys palloon. Ruotsalaisnäkemyksen mukaan jäähyjä annetaan tilanteista, joissa on tarkoitus vain rikkoa eli "tuhota" peliä.
Asiasta vähän sivuun, kuuluisa jatkoaikarankkari Pyynikillä oli tästä malliesimerkki. Ainoa tavoite rikkoa, ei pyrkiä palloon. Toinen juttu on sitten se, miten suomalaiseen systeemiin sopii tuo ruotsalainen ajattelu, haluavatko sitä kaikki pelaajat ja joukkueet tänne lainkaan. Viittaan tässä vain siihen, että jopa liigatasollakin on vielä pelaajia, jotka kuvittelevat, että palloa ei saa riistää takaapäin !!
