 Niin kauan kuin lajissamme uusia ja motivoituneita erotuomareita riittää niin olemme oikealla polulla. |
Taakse jääneen kauden jälkeen, jälleen kerran, muutama kokenut erotuomari päätti lopettaa uransa huipulla. Jokaisella aikanaan uransa lopettavalla erotuomarilla on päätökseensä omat syynsä. Motivaation puute, perhe, työ, ajankäytön suunnittelu ja harrastuksen raskaus. Jokainen erikseen tai yhdessä ovat hyvin yleisiä syitä lopettamispäätöksiä kuullessa. Silti kenttäväki arvostaa eniten niitä, jotka osaavat lopettaa oikeaan aikaan, se lienee ison päätöksen vaikein asia. Oikea-aikaisuus.
En lähde arvailemaan sitä kuinka moni oikeasti, paitsi itse erotuomarijoukkue, tietää kuinka paljon erotuomarointi kansallisen tason korkeimmalla portaalla vaatii. Työn, perheen ja muun siviilielämän sovittaminen kausi kaudelta yhä haastavampaan harrastukseen vaatii pitkääpinnaa ja vuorokauden jokaisen tunnin oikeanlaista suunnittelua. Vauhdilla lisääntyvä median kiinnostus ei ainakaan vähennä harrastuksen vaativuutta.
Omalta uraltani muistan esimerkiksi viikonloppuja, joina herätys lauantaiaamuna töihin oli kello 5.00, töistä lähdettiin ajamaan suoraan kohti Joensuuta, peli alkoi 18.30 ja se oli tarkkailupalautteineen, suihkuineen ja ruokailuineen ohi noin kello 22.00. Siitä se viitisen tuntia autolla kohti kotia, aamulla ”reippaana” lasten kanssa ulos ja samaisena päivänä kohti Seinäjokea taas uuteen otteluun.
Wallriverilta kotiuduttiin sitten taas maanantain puolella vain herätäkseen taas viideltä töihin. Välillä silmissä tuntui ”aavistus” hiekkaa...
Aivan samojen asioiden kanssa toki saavat myös liigaa pelaavat gladiaattoritkin painia. Samat lainalaisuudet ne pätevät sielläkin. Ei vaadi paljon, hiukan vain sitoutuneisuutta... Ja rakkautta lajiin.
Jo pitkään erotuomarisektorin päättävissä elimissä on hyvän fyysisyyden merkitystä korostettu matkalla kohti huippuerotuomariutta. Pönpömahat karsiutuvat automaattisesti jo valintakriteerien alkuvaiheessa. Edelleen liigaerotuomarit testataan aina kauden avauskoulutuksessa niinfyysisten, ketteryyttä kuin nopeuttakin vaativien testien muodossa. Niitä testejä ei läpäistä, jollei kesällä ole tehty
kotiläksyjä. Lenkkipolut monissa muodoissaan tulevat tutuiksi. Sääntötestit nyt ovat jo kaikille itsestäänselvyys, ja niiden kertaaminen kuuluu rutiineihin.
Kukaan liigaa tuomitseva ei todellakaan halua jäädä sääntörikkeestä kiinni. Tuskin mitään muutakaan tasoa erotuomaroiva.
Elokuun loppupuolella tapahtuvaan liigaerotuomarikoulutukseen olisi tarkoituksenani kutsua muutama liigapelaaja osallistumaan sekä sääntö- että fyysisiinkin testeihin. Kiinnostuneena odotan, kuinka moni lopulta paikalle lupautuu tulla. Ainakin nähtäisiin kuinka lähellä
(tai kaukana) huippu-urheilija on verrattuna huippuja erotuomaroivaan raitapaitaan?
Aina kun joku lopettaa uransa, joku toinen tulee tilalle. Uusia talentteja tulee jälleen alkavalle kaudelle koettamaan, kuinka kyvyt riittävät huipulla. Niin kauan kuin lajissamme uusia ja motivoituneita erotuomareita riittää niin olemme oikealla polulla. Älköön kukaan hiekoittako tuota tietä tarkoituksella, kyseessä on kuitenkin lopulta koko pelin etu.
Hyviä tyyppejä etsitään kaiken aikaa, ja henkilökohtaisesti toivoisin entisten liigapelaajien määrän lisääntyvän erotuomarijoukkueessamme. Ja luonnollisesti ne jotka erotuomariuransa päättävät, ovat suuresti kaivattuja muihin et-sektorin tehtäviin. Sitä kokemusta ei ole varaa
hukata.
JUHA E. SIRKKA
Kirjoittaja on entinen kansainvälisen tason huippuerotuomari, joka vaikuttaa tällä hetkellä Salibandyliiton Erotuomarivaliokunnassavarapuheenjohtajana. Kolumni on alunperin julkaistu Pääkallo-lehdessä
