Koulutukset
Koulutusjärjestelmä
Pelinohjaaja-koulutusta jatketaan tarvittaessa kaudella 2011-12. Pelinohjaajia käytetään F-juniorien otteluissa Pelimaailma -sääntöjen hengessä. Alaikäraja kursseille osallistumiselle on 12 vuotta ja erityisesti kursseille toivotaan osallistujiksi ko. sarjoissa pelaavien juniorien vanhempia. Kurssit ovat maksuttomia osallistujille. Tarvittaessa näissä otteluissa voivat toimia myös perinteiset erotuomarit.
Perus- eli aluekoulutus varsinaisessa erotuomaritoiminnassa järjestetään Suomen eri alueilla SSBL:n erotuomarikouluttajien toimesta ja yhteistyötä paikallisten erotuomarikerhojen kanssa jatketaan. Näissä koulutustilaisuuksissa saavat oppinsa pääasiassa alue-erotuomarit. Kurssit ovat pakolliset erotuomaritoiminnassa mukana oleville. Aloittaville erotuomareille perusvaatimukset ovat vähintään 15 vuoden ikä ja innostus asiaan. Kursseilla käydään läpi kaikki tärkeimmät asiat, jotta kurssin läpäisseet voisivat ryhtyä myös tositoimiin eli tuomitsemaan SSBL:n otteluja. Maksulliset kurssit sisältävät koulutuksen ja koulutusmateriaalit. Kaudella alkavan erotuomarin koulutusmaksu on kaudessa 20 euroa ja jatkavan erotuomarin koulutusmaksu 35 euroa. Kun erotuomarille on karttunut muutama vuosi kokemusta ja pelit ovat menneet hyvin, niin hänellä on mahdollisuus edetä erotuomariurallaan A4 -erotuomariksi.
SSBL:n erotuomarivaliokunta (ETV) kutsuu alueiden erotuomarivastaavien esitysten perusteella liittoerotuomarikoulutukseen vuosittain tietyn määrän erotuomareita. Liittoerotuomarit koulutetaan kauden aikana kahdessa yhteisessä koulutustilaisuudessa. Tämän ryhmän muu koulutus tapahtuu aluekoulutuksen yhteydessä. Liittoerotuomarikoulutettavilta edellytetään jo syvällisempää paneutumista ja sitoutumista erotuomariuteen. Ryhmän koko on tällä kaudella 30-35 henkilöä.
Ylin valtakunnallinen luokitustaso erotuomarijärjestelmässä on liigaerotuomari. Nimensä mukaisestikin nämä ryhmät toimivat tuomitsemistehtävissä salibandyn korkeimmissa sarjoissa. Liigaerotuomariksi pääseminen vie useita vuosia ja tuo mukanaan kovenevia haasteita. Miesten liigan koulutusryhmässä on ollut noin 30 maamme parasta salibandyerotuomaria. Ryhmään kuuluminen tuo mukanaan paljon vastuuta ja siksi sitoutuminen ja panostaminen toimintaan ovat perusedellytyksiä jokaiselle liigakoulutettavalle.
Naisten liigaan panostavien erotuomarien koulutusryhmään on valittu lähes kolmekymmentä erotuomaria eri puolelta Suomea. Ryhmään kuuluu sekä nais- että miespuolisia erotuomareita.
Sekä liitto- että liigakoulutusryhmiä koulutetaan valtakunnallisesti erotuomarivaliokunnan toimesta ja koulutus on maksullista sinne kutsuttavilta. Em. ryhmät osallistuvat myös alueellisen koulutuksen tilaisuuksiin.
Kahden vuoden välein nimetään liigakoulutusryhmästä Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) säännösten mukaisesti myös kansainvälisiä erotuomareita, jotka ovat oikeutettuja toimimaan erotuomareina IFF:n alaisissa otteluissa.
Erotuomaritoiminnan mahdollistamiseksi ETV:n johdolla koulutetaan vuosittain myös erotuomarikouluttajia, erotuomarivalmentajia (=tarkkailijoita), otteluvalvojia, alue-erotuomaritarkkailijoita ja toimitsijoita.
Alueelliset et-kurssit
Kaikki alue-erotuomarit koulutetaan kauden aikana järjestettävissä erotuomarikoulutustilaisuuksissa. Erotuomareiden on myös mahdollista osallistua toisella alueella järjestettävään erotuomarikoulutusosioon. Erotuomarikoulutukseen tulee aina ottaa mukaan erotuomarin opintokirja ja kuitti maksetusta kauden koulutusmaksusta.
Kaudesta 2011-2012 alkaen kaikkiin alueellisiin erotuomarikoulutuksiin ilmoittaudutaan SSBL:n sähköisessä ilmoittautumisjärjestelmässä, josta löydät myös ajantasaisen tiedon alueesi koulutustarjonnasta. Uutta on myös se, että erotuomarikurssin koulutusmaksu tulee suorittaa etukäteen, järjestelmän antamalla maksulomakkeella.
| >> Tutustu tästä koulutustarjontaan ja ilmoittaudu hyvissä ajoin! |
Koulutustarjontaa lisätään sitä mukaa, kuin alueen koulutusvastaavat ilmoittavat tietoja Salibandyliittoon. Huomaa, että ilmoittautuminen päättyy yleensä 3-4 vrk ennen koulutusajankohtaa, poikkeuksena A4-koulutukset, joissa takaraja on 14 vrk.
Mikäli haluat peruuttaa osallistumisesi, ilmoita siitä viipymättä osoitteeseen ilmoittautuminen@salibandy.net
Tarkkailujärjestelmä
Erotuomaritarkkailu
SSBL:n otteluissa suoritetaan erotuomaritarkkailua (= erotuomarivalmennusta), joka on koulutuksen ohella toinen tärkeä toiminnan kehittämisen väline . Lisäksi tarkkailuista tehtävät kirjalliset palautteet toimivat erotuomariluokitusten pohjana.
Alueiden ET-toiminnan johtosääntö kaudelle 2011-12 antaa ohjeet ja määräykset erotuomaritarkkailun järjestämisestä:
Erotuomarivalmennus
Erotuomarivaliokunta huolehtii huippusalibandyn erotuomarivalmentajien eli -tarkkailijoiden koulutuksen järjestämisestä. Pääsarjoissa erotuomaritarkkailijat toimivat tarkkailemissaan otteluissa myös olosuhdetarkkailijoina / otteluvalvojina.
Kunkin alueen erotuomarivastaavan on huolehdittava siitä, että vähintään kaksi henkilöä liigapaikkakunnalta osallistuu erotuomarivaliokunnan järjestämään liigaerotuomaritarkkailija- koulutukseen ja että he toimivat erotuomaritarkkailijoina salibandyliigan ja muiden sarjojen otteluissa. 1. divisioonapaikkakunnilta on myös lähetettävä henkilöitä erotuomaritarkkailija-koulutukseen. Erotuomarivaliokunta pitää listaa hyväksytyistä huippuerotuomaritarkkailijoista.
Pääsarjojen erotuomareiden tarkkailuraportit ja näistä aiheutuneet kululaskut tulee toimittaa erotuomariasiantuntijalle. Erotuomarivaliokunta pitää yllä tiedostoa valmennusraporteista.
Erotuomareiden tarkkailuraportit muista otteluista tulee toimittaa alueen erotuomarivastaavalle, jonka tulee ylläpitää tiedostoa näistä raporteista. Kululaskut tarkkailutehtävistä tulee lähettää alueen erotuomarivastaavalle, joka laskut tarkistettuaan lähettää ne liiton erotuomariasiantuntijalle.
Erotuomaritarkkailupalkkio kaudella 2008 - 2009 on yksittäisissä otteluissa 60 € / ottelu ja turnausmuotoisissa otteluissa 35 € / ottelu. Yksittäisten otteluiden tarkkailijalle voidaan maksaa kulukorvausta julkisen liikenteen taksojen mukaisesti.
Erotuomarivaliokunta tai sen valtuuttama henkilö tekee salibandyliigan tarkkailuasettelun. Muiden otteluiden tarkkailuasetteluista vastaa alueen erotuomarivastaava / asettelija / tarkkailuvastaava tai erotuomarivalmennusjaos.
Asettelussa on huomioitava tarkoituksellisuus ja taloudellisuus.