Salibandyliitto ja salibandyn erotuomarikerhot ovat sopineet tulevien kausien erotuomaripalkkioista pääsarjojen ja alueellisten sarjojen osalta. Sopimukset ulottuvat kolmeksi kaudeksi eteenpäin alkaen 2015-16.

 Niin Salibandyliiton puheenjohtajan Mika Kaltalan kuin liigatuomareita edustaneen SALET ry:n Lasse Vuolan ja alueellista erotuomarikuntaa edustaneen Henrik Joen mukaan saavutettu neuvottelutulos palvelee kaikkia osapuolia.

 - Viimeiset kaksi vuotta yhteistyö erotuomareiden kanssa on ollut esimerkillisen hyvää ja he ovat osoittaneet proaktiivisuutta toimintansa kehittämiseen. Esimerkkinä tästä on mm. headset-järjestelmän kokeilu Salibandyliigassa. Järjestelmä helpottaa ja nopeuttaa kommunikointia sekä tilanteisiin reagointia erotuomareiden kesken pelin samalla nopeutuessa, iloitsee Salibandyliiton puheenjohtaja Mika Kaltala.

 - En voi olla myöskään korostamatta, että sopimusten myötä vuoden 2015 alussa aloittava uusi hallitus saa tältä osin työrauhan kevääseen 2018, sillä uskon, että uudella luottamusjohdolla riittää paljon tärkeää tehtävää, hän jatkaa.

 - On upeata nähdä, että osapuolet ovat tiedostaneet haasteellisen markkinatilanteen. Löysimme maltillisia ratkaisuja ja kehitimme yhdessä toimintamalleja, jotka takaavat meille laatua tulevaisuudessakin, eikä meidän tarvitse tinkiä muusta toiminnasta. Projektissa mukana oli myös Salibandy SSBL Oy:n toimitusjohtaja JP Lehtonen, Kaltala lisää.

 - Saatiin hyvä ja tasapainoinen ratkaisu kummallekin osapuolelle tässä haastavassa talouden tilanteessa, kertoo SALET ry:n Lasse Vuola.

 Sopimus takaa pääsarjatuomareille myös kehitystukea, jota Vuolan mukaan voidaan käyttää erotuomareiden kouluttautumiseen, joka nostaa toiminnan tasoa ja tuottaa samalla parempaa palvelua pelaajille ja salibandylle. 

 Huippusalibandyn erotuomaroinnin ison kuvan Vuola näkee edenneen oikeaan suuntaan.

- Erotuomarit ovat paremmassa fyysisessä kunnossa, joka on kehityksen kannalta välttämätöntä. Yhteistyö sarjajärjestäjän kanssa on mennyt pitkiä harppauksia eteenpäin ja yleinen mielikuva niin erotuomareista kuin erotuomaritoiminnan merkityksestä on parantunut. Pakollisesta pahasta ollaan pääsemässä tilanteeseen, jossa erotuomarit ovat aidosti osa salibandyperhettä. Ymmärrys, että mekin teemme parhaamme, on lisääntynyt, Vuola muistuttaa.

 Erotuomaritehtäviä Salibandyliiton sarjoissa kertyy kauden aikana huimat 50 000 ja valtaosin ne kohdistuvat alueelliseen sarjatoimintaan. 

 Alueellisen erotuomaritoiminnan kannalta merkittävä uudistus on palkkiojärjestelmän selkeytys. Kun vielä nykyään palkkioluokkia on yli kolmekymmentä, niin jatkossa niitä on enää seitsemän. 

 - Systeemi on kieltämättä ollut hiukan sekava niin seurojen, erotuomareiden kuin liitonkin kannalta, kertoo Tampereen Salibandyerotuomarikerhon puheenjohtaja Henrik Joki, jonka ohella alueellisia erotuomarikerhoja neuvottelupöydässä edustivat Joel Kujala ja Mikko Markkanen Uudenmaan Salibandyerotuomarikerhosta.

 - Uusi sopimus tarkoittaa, että kaikkiin sarjoihin löytyy aiempaa paremmin erotuomareita ja palkkiokategorioiden tiivistäminen tuo tuomarit tasapuolisempaan asemaan keskinäisesti, Joki näkee. 

 Myös seurojen ja Salibandyliiton kannalta yksinkertaistettu malli tuo vain hyvää.

- Kun ollaan siirtymässä keskitettyyn palkkionmaksujärjestelmään, niin seurojen ja liiton on helpompi budjetoida erotuomaripalkkiot kausittain. Uskon, että seuroissakin saadaan et-maksuihin liittyvän rumban vähenemisen myötä vapautettua resursseja muun toiminnan kehittämiseen ja toki pitkä sopimus kertoo, että kaikilla osapuolilla on halu katsoa tulevaisuuteen.

 Joen mukaan neuvottelut karistivat vallalla olevaa käsitystä, jossa liitto ja erotuomarit nähdään vastakkaisissa leireissä.

- Asiat sovittiin hyvässä hengessä, eikä joskus koettuja kädenvääntöjä ollut. Erotuomarikunta haluaa osaltaan olla luomassa parempaa toimintailmapiiriä myös seurojen ja katsojien välille, vaikka tunteella ollaankin mukana otteluissa.

 - Iso kiitos tuomarikunnalle, että näkevät lajia kokonaisuutena, jota  voidaan yhdessä kehittää pitkäjänteisemmin. Tämä on hyvä esimerkki yhteistyöstä koko lajin eduksi, Kaltala toteaa.

 Naisten Salibandyliigan erotuomarit neuvottelevat jatkosta toiminnanjohtaja Jari Kinnusen kanssa.

 ------------

Lisätietoja:

Salibandyliitto: Puheenjohtaja Mika Kaltala

SALET ry: Lasse Vuola

Alueellinen erotuomaritoiminta: Henrik Joki